Ukraina ja sodan myytti

Kirjailija: Brad Wolf, World BEYOND WarHelmikuuta 26, 2022

Viime syyskuun 21. päivänä, kansainvälisen rauhanpäivän 40-vuotispäivän muistoksi, kun Yhdysvaltain joukot vetäytyivät Afganistanista, paikallinen rauhanjärjestömme korosti, että olisimme hellittämättömiä sanoessamme ei sotakutsuille, että ne sotakutsut tulisivat. uudestaan ​​ja pian.

Se ei kestänyt kauan.

Amerikkalaisella armeijalla ja kotimaisella sotakulttuurillamme täytyy aina olla konna, syy, sota. On käytettävä suuria summia rahaa, aseet on otettava nopeasti käyttöön, ihmisiä tapetaan, kaupungit tuhotaan.

Nyt Ukraina on pelinappula.

Jotkut kohauttavat olkapäitään ja sanovat, että sota on luissamme. Vaikka aggressio voi olla osa DNA:ta, järjestäytyneen sodankäynnin järjestelmällinen tappaminen ei ole sitä. Se on opittua käytöstä. Hallitukset loivat sen, viimeistelivät sen edistääkseen imperiumiaan, eivätkä voineet jatkaa sitä ilman kansalaistensa tukea.

Ja niin, meitä kansalaisia ​​on huijattava, ruokittava tarinalla, myytillä roistoista ja vanhurskaista syistä. Myytti sodankäynnistä. Olemme "hyviä poikia", emme tee väärin, tappaminen on jaloa, paha on lopetettava. Tarina on aina sama. Vain taistelukenttä ja "pahat" muuttuvat. Joskus, kuten Venäjän tapauksessa, "pahat" yksinkertaisesti kierrätetään ja käytetään uudelleen. Amerikka on pommittanut suvereenia maata joka päivä viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan Irakissa, Afganistanissa, Somaliassa ja Jemenissä. Se ei kuitenkaan koskaan ole osa tarinaa, jota kerromme itsellemme.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olemme käyttäneet Natoa Venäjän piirittämiseen. Meidän ja NATO-liittolaisten armeijamme – panssarivaunut, ydinohjukset ja hävittäjät – ovat nousseet Venäjän rajaa vasten provokatiivisella ja epävakautta horjuttavalla tavalla. Huolimatta vakuutuksista, että Nato ei laajentuisi entisen neuvostoblokin maihin, olemme tehneet juuri niin. Aseistimme Ukrainan, minimoimme diplomaattiset ratkaisut, kuten Minskin pöytäkirjan, osallistuimme vuoden 2014 vallankaappaukseen, joka syrjäytti sen hallituksen ja asetti länsimielisen.

Miten vastaisimme, jos venäläiset olisivat massiivisia varuskunnassa Kanadan rajalla? Jos kiinalaiset suorittaisivat sotaharjoituksia Kalifornian rannikolla? Vuonna 1962, kun Neuvostoliitto asensi ohjuksia Kuubaan, raivomme oli niin ankara, että veimme maailman ydinsodan partaalle.

Pitkä historiamme muiden maiden sulauttamisessa omiin maihin, sekaantumiseen ulkomaisiin vaaleihin, hallitusten kukistamiseen, muiden maiden tunkeutumiseen, kidutukseen jättää meille vähän tilaa puhua, kun muut rikkovat kansainvälistä oikeutta. Mutta se ei näytä estävän hallitustamme, uutismediaamme, omaa itseämme toistamasta sotamyyttiä amerikkalaisista hyvistä pojista ja kaikista muista pahoina. Siitä on tullut meidän nukkumaanmenotarina, joka synnyttää painajaisen.

Olemme tulleet tähän vaaraan Itä-Euroopassa, koska olemme menettäneet kyvyn nähdä maailmaa toisen silmin. Näemme sotilaan silmin, amerikkalaisen sotilaan, emme kansalaisen. Olemme antaneet sotilaallisen käyttäytymisemme määrittää inhimillisen käyttäytymisemme, ja siksi näkemyksemme muuttuu vihamielisiksi, ajattelustamme sotaa ja maailmankuvamme täynnä vihollisia. Mutta demokratiassa kansalaiset hallitsevat, eivät sotilaat.

Ja kuitenkin armoton propagandavirta, kieroutunut historiamme kertominen ja sodan ylistäminen luo militaristisen mentaliteetin aivan liian moniin meistä. Näin ollen on mahdotonta ymmärtää toisten kansojen käyttäytymistä, ymmärtää heidän pelkoaan ja huolenaiheitaan. Tiedämme vain oman luomamme tarinamme, oman myyttimme, välitämme vain omista huolenaiheistamme ja olemme ikuisesti sodassa. Meistä tulee pikemminkin provokaattoreita kuin rauhantekijöitä.

Sotilaallinen aggressio on lopetettava, kansainvälinen laittomuus tuomittava, aluerajoja kunnioitettava ja ihmisoikeusloukkaukset asetettava syytteeseen. Tehdäksemme sitä meidän on mallinnettava käyttäytymistä, jota väitämme arvostavamme, niin, että se oppii meissä jokaisessa ja muualla maailmassa. Vain silloin lainrikkojia on vähän ja todella eristetty, he eivät voi toimia kansainvälisellä areenalla, ja siten estetään täyttämästä laittomia tavoitteitaan.

Ukrainan ei pitäisi joutua kärsimään Venäjän hyökkäyksestä. Eikä Venäjän turvallisuutta olisi pitänyt uhata Naton laajentumisen ja aseiden takia. Emmekö todellakaan pysty ratkaisemaan näitä huolenaiheita teurastamatta toisiamme? Onko älymme niin rajoittunut, kärsivällisyytemme niin lyhyt, inhimillisyytemme niin juoksevaa, että meidän täytyy toistuvasti kurkottaa miekkaa? Sota ei ole geneettisesti juurtunut luihin, eikä näitä ongelmia ole jumalallisesti luotu. Teimme ne ja niitä ympäröivät myytit, jotta voimme purkaa ne. Meidän on uskottava tämä, jos haluamme selviytyä.

Brad Wolf on entinen lakimies, professori ja Community Collegen dekaani. Hän on Peace Action.org:n tytäryhtiön Peace Action of Lancasterin perustaja.