Korean détente asettaa vuosikymmenien epäonnistuneen, korruptoituneen Yhdysvaltain politiikan vaaraan
muutama vastavuoroisen kunnioituksen ele Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välillä tammikuun ensimmäisellä viikolla on kaukana vakaasta ja kestävästä rauhasta Korean niemimaalla, mutta nämä eleet ovat parhaita merkkejä terveellisyydestä siellä vuosikymmenien ajan. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kehotti tammikuun 1issa aloittamaan välittömän vuoropuhelun Etelä-Korean kanssa ennen ensi kuun talviolympialaisia. Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ehdotti tammikuussa 2, että neuvottelut alkavat ensi viikolla Panmunjomissa (rajakylä, jossa jaksottaiset neuvottelut Korean sodan lopettamiseksi ovat jatkuneet 1953: n jälkeen). Tammikuun 3 aikana kaksi korealaista avasi uudelleen lähes kahden vuoden ajan toimimattoman viestintäpuhelimen (joka vaati Etelä-Korean käyttämään megafonia rajan yli useiden Pohjois-Korean kalastajien paluuta varten). Tammikuun 9-neuvotteluihin odotetaan sisältyvän Pohjois-Korean osallistuminen talviolympialaisiin, jotka alkavat helmikuun 9-tapahtumassa Pyeongchangissa, Etelä-Koreassa.
Kim Jong-unin pyyntö vuoropuheluun ei ehkä yllättänyt Yhdysvaltojen virkamiehiä, mutta Valkoisen talon lehdistösihteerin, YK: n suurlähettilään ja ulkoministeriön reaktiot olivat yhdenmukaisesti vihamielisiä ja kielteisiä. Siviilisimmäisin oli Heather Nauert State, joka sanoi pienellä vivahteella: ”Jos he nyt päättävät, että molemmat maat haluavat käydä neuvotteluja, se olisi varmasti heidän valintansa.” Hän olisi saattanut lisätä myös ”siunata heidän pikkuhiljaa. sydämet. ”Amerikka tekee sitä, mitä Yhdysvallat tekee kohteliaana. Tyypillisempi kiusaaminen tuli YK: n suurlähettiläältä Nikki Haleyltä: "Emme ota mitään keskusteluista vakavasti, jos he eivät tee jotain kaikkien ydinaseiden kieltämiseksi Pohjois-Koreassa."
Yhdysvaltain politiikka on toivottoman ääni-kuuro, jos se uskoo, että kelloa voidaan poistaa. Mutta se on tapa, jolla Yhdysvallat on käyttäytynyt vuosikymmenien ajan, kuuroina ja yksipuolisesti vaativana, vaatien, että Yhdysvalloilla ja yksin Yhdysvalloilla on oikeus päättää, mitä ainakin jotkut suvereenit maat voivat ja eivät pysty. Valtiosihteeri Rex Tillerson vihki joulukuussa Pohjois-Korean satelliitin laukaisun (ei ohjuskokeen) kertoi YK: lle suoraviivaisella moraalisella ylimielisyydellä:
Pohjois-Korean hallinnon jatkuvat laittomat ohjusten laukaisut ja testaustoimet osoittavat sen halveksuntaa Yhdysvaltoja, Aasian naapureitaan ja kaikkia Yhdistyneiden Kansakuntien jäseniä kohtaan. Tällaisen uhan edessä toimimista ei voida hyväksyä millekään kansakunnalle.
No, ei, se on totta vain, jos uskot hallitsevasi maailmaa. Se ei ole totta missään tilanteessa, jossa puolueilla on yhtäläiset oikeudet. Ja USA: n sihteerin muiden peitelty kehottaminen ryhtymään aggressiivisiin toimiin sotarikoksen suuntaan, samoin kuin USA: n implisiittinen aggressiivisen sodan uhka.
Yhdysvaltojen politiikan räikeä joustamattomuus osoittautui jälleen ryhmäajattelun vastaukseksi Kim Jong-unin tammikuun 1-puheen eri kohtaan, jossa hän ilmoitti, että hänen työpöydällään oli ”ydinpainike”, ja epäröi käyttää sitä, jos joku hyökkäsi Pohjois-Koreaan. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten jatkuvan uhan alla 1953: n jälkeen Pohjois-Korea on tehnyt järkevän valinnan tulla ydinvoimaksi, saada ydinvoima, jotta saadaan jonkinlainen vaikutelma kansallisesta turvallisuudesta. Irrationaalisesti Yhdysvallat on kieltäytynyt hyväksymästä tätä Pohjois-Korean kanssa, vaikka se tukee Israelin ydinvoiman ehkäisemistä. Kim Jong-unin painike viittasi Yhdysvaltojen reflektoivaan toistoon epäonnistuneesta politiikasta floridisessa Trumpin muodossa, kun presidentti tweettoi tammikuussa 2:
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un totesi juuri, että "Ydinpainike on aina hänen työpöydällään". Ilmoittaako joku hänen köyhtyneestä ja nälkäänsä saaneesta järjestelmästään, että minullakin on ydinpainike, mutta se on paljon suurempi ja voimakkaampi kuin hän, ja painikkeeni toimii!
Tämä ison hajottajan twitter-syöte sai twittering-luokat paljon mielenkiintoisimmaksi kuin mikään tärkeämpi kuin seksuaalinen innuendo, pakenen samalla uutta presidentin presidentin ydintuhojen uhkaa. Sitten tuli ”Fire and Fury” -mallimyrsky, ja melkein kaikki ajatukset Koreasta ajautuivat julkisesta keskustelusta, vaikka Koreassa tapahtuva onkin tärkeämpää kuin mitä Geoffrey Wolff sanoo Steve Bannonin sanottua Trumpin maanpetoksesta.
Mutta tosiasiat Koreassa ovat muuttuneet olennaisesti viimeisen vuoden aikana huolimatta Yhdysvaltojen kiusaamisesta ja puuttumisesta. Ensinnäkin Pohjois-Koreasta on tullut ydinvoima riippumatta siitä, kuinka surkea se on, ja siitä tulee edelleen kykeneviä puolustamaan itseään, ellei Yhdysvallat usko, että olisi parempi tehdä ajattelematon (mitkä ovat todennäköisyydet?). Toinen, tärkeämpi muutos Koreassa on, että Etelä-Korea luopui korruptoituneesta presidentistä, joka oli kiinnostunut Yhdysvaltain eduista ja toukokuussa vihki käyttöön Moon Jae-inin, joka on pyrkinyt aktiivisesti sovintoon pohjoisen kanssa vuosia ennen vaalejaan.
Yhdysvaltojen politiikka on epäonnistunut yli kuuden vuosikymmenen ajan saavuttamaan konfliktin ratkaisun, edes edes muodollisesti lopettamaan Korean sodan. Tavanomainen viisaus, kuten The New York Times asettaa, on umpikuja: ”Yhdysvaltojen, eteläisen avainallilaisen, mielestä alkusoitto on syvällä epäilyllä.” Rationaalisessa maailmassa Yhdysvalloilla olisi hyvä syy tukea liittolaistaan, Etelä-Korean presidenttiä, ajattelemaan pattitilaa. Jopa presidentti Trump näyttää ajattelevan niin, tammikuun 4 hilpeällä narsistisella tweetillä:
Kun kaikki epäonnistuneet ”asiantuntijat” punnitaan, uskooko kukaan todella, että keskusteluja ja vuoropuhelua käydään Pohjois-ja Etelä-Korean välillä juuri nyt, jos en olisi luja, vahva ja halukas sitoutumaan kokonaisvaltaiseen ”voimaamme” pohjoista vastaan . Hulluja, mutta keskustelut ovat hyvä asia!
Puheet ovat hyvä asia. Yksi Pohjois-Korean kroonisista valituksista sekä selvästi perusteltu valitus on ollut Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean loputtomia sotilaallisia harjoituksia, jotka on suunnattu Pohjois-Koreaan useita kertoja vuodessa. Tammikuun 1-puheessaan Kim Jong-un kehotti jälleen Etelä-Koreaa lopettamaan yhteiset sotilasharjoitukset Yhdysvaltojen kanssa. Tammikuussa 4 Pentagon viivästyi viimeisintä versiota tuo selkeä provokaatio - suunniteltu päällekkäin olympialaisten kanssa. Puolustusministeri Jim Mattis kiisti myöhästymisen olevan poliittinen ele, sanoen, että sen tarkoituksena oli tarjota logistiikkatukea olympialaisille (mitä se tarkoittaa). Mitä Mattis sanoo, ele on positiivinen ele ja vahvistaa ajautumista kohti rauhaa, vaikkakin hieman. Voisiko olla mahdollista, että todellisuus ja järkevyys saavat pitoa? Kuka tietää mitä täällä oikein tapahtuu? Ja ketkä ovat "tyhmiä", joihin Trump viittaa?
William M. Boardmanilla on yli 40-vuosien kokemus teatterista, radiosta, TV: stä, painotaloudesta ja tietokirjallisuudesta, mukaan lukien 20-vuotta Vermontin oikeuslaitoksessa. Hän on saanut tunnustusta Writers Guild of America -yhtiöltä, Public Broadcasting -yhtiöltä, Vermont Life -lehdeltä ja Emmy Award -kilpailusta Television taiteen ja tieteen akatemialta.
Readerin tuetut uutiset ovat tämän työn alkuperäjulkaisu. Uudelleenjulkaisu myönnetään vapaasti luotolla ja linkillä takaisin Readerin tukemiin uutisiin.
