Ukrainalaiset voisivat voittaa Venäjän miehityksen lisäämällä aseetonta vastarintaa

Kirjailija: Craig Brown, Jørgen Johansen, Majken Jul Sørensen ja Stellan Vinthagen Voittaminen väkivallasta, Maaliskuu 29, 2022

Rauhan, konfliktin ja vastarinnan tutkijoina esitämme itseltämme saman kysymyksen kuin monet muutkin ihmiset näinä päivinä: Mitä tekisimme, jos olisimme ukrainalaisia? Toivomme, että olisimme rohkeita, epäitsekkäitä ja taistelemme vapaan Ukrainan puolesta tietomme perusteella. Vastarinta vaatii aina uhrautumista. Kuitenkin on olemassa tehokkaita tapoja vastustaa hyökkäystä ja miehitystä, jotka eivät vaadi itsemme tai muiden aseistamista ja jotka johtavat vähemmän ukrainalaisten kuolemaan kuin sotilaallinen vastarinta.

Ajattelimme, kuinka - jos eläisimme Ukrainassa ja olisimme juuri hyökänneet - puolustaisimme parhaiten Ukrainan kansaa ja kulttuuria. Ymmärrämme logiikan Ukrainan hallituksen vetoomuksen takana ulkomailta tulevien aseiden ja sotilaiden puolesta. Päättelemme kuitenkin, että tällainen strategia vain pidentää kipua ja johtaa vielä suurempaan kuolemaan ja tuhoon. Muistamme Syyrian, Afganistanin, Tšetšenian, Irakin ja Libyan sodat ja pyrimme välttämään tällaisen tilanteen Ukrainassa.

Kysymys jää sitten: mitä me sen sijaan tekisimme suojellaksemme ukrainalaista kansaa ja kulttuuria? Katsomme kunnioituksella kaikkia Ukrainan puolesta taistelevia sotilaita ja rohkeita siviilejä; kuinka tämä voimakas halu taistella ja kuolla vapaan Ukrainan puolesta voi toimia Ukrainan yhteiskunnan todellisena puolustuksena? Ihmiset kaikkialla Ukrainassa käyttävät jo spontaanisti väkivallattomia keinoja taistellakseen hyökkäystä vastaan; tekisimme parhaamme järjestääksemme järjestelmällisen ja strategisen kansalaisvastarinnan. Käyttäisimme viikkoja - ja ehkä jopa kuukausia - jotta jotkut Länsi-Ukrainan alueet jäävät vähemmän sotilaallisten taistelujen vaikutuksiksi valmistaaksemme itseämme ja muita siviilejä tulevaan.

Sen sijaan, että panostamme toivomme sotilaallisiin keinoihin, ryhdyisimme välittömästi kouluttamaan mahdollisimman monia ihmisiä siviilivastarintaan ja pyrimme organisoimaan ja koordinoimaan paremmin jo spontaanisti tapahtuvaa kansalaisvastarintaa. Tämän alan tutkimus osoittaa, että aseeton kansalaisvastarinta on monissa olosuhteissa tehokkaampaa kuin aseellinen taistelu. Taistelu miehitysvaltaa vastaan ​​on aina vaikeaa riippumatta siitä, mitä keinoja käytetään. Ukrainassa on kuitenkin tietoa ja kokemusta siitä, että rauhanomaiset keinot voivat johtaa muutokseen, kuten oranssin vallankumouksen aikana vuonna 2004 ja Maidanin vallankumouksessa vuonna 2014. Vaikka olosuhteet ovat nyt hyvin erilaiset, ukrainalaiset voivat käyttää tulevia viikkoja oppiakseen lisää. , levittää tätä tietoa ja rakentaa verkostoja, organisaatioita ja infrastruktuuria, jotka taistelevat Ukrainan itsenäisyyden puolesta tehokkaimmalla tavalla.

Tänä päivänä Ukrainaa kohtaan vallitsee kattava kansainvälinen solidaarisuus – voimme luottaa siihen, että se ulotetaan tulevaisuudessa myös aseettomaan vastarintaan. Tätä silmällä pitäen keskittäisimme ponnistelumme neljälle alueelle.

1. Luomme ja jatkamme suhteita Venäjän kansalaisyhteiskunnan ryhmiin ja Ukrainaa tukeviin jäseniin. Vaikka heillä on kova paine, ihmisoikeusjärjestöt, riippumattomat toimittajat ja tavalliset kansalaiset ottavat suuria riskejä vastustaakseen sotaa. On tärkeää, että osaamme pitää heihin yhteyttä salatun viestinnän avulla, ja tarvitsemme tietoa ja infrastruktuuria tämän tekemiseen. Suurin toiveemme vapaasta Ukrainasta on, että Venäjän väestö kaataa Putinin ja hänen hallintonsa väkivallattoman vallankumouksen kautta. Tunnustamme myös rohkean vastarinnan Valko-Venäjän johtajaa Aleksanteri Lukašenkaa ja hänen hallintoaan kohtaan ja rohkaisemme jatkamaan yhteyksiä ja koordinointia maan aktivistien kanssa.

2. Levitämme tietoa väkivallattoman vastarinnan periaatteista. Väkivallaton vastarinta perustuu tiettyyn logiikkaan, ja periaatteellisen väkivallattomuuden linjan noudattaminen on tärkeä osa tätä. Emme puhu vain moraalista, vaan siitä, mikä on olosuhteisiin nähden tehokkainta. Jotkut meistä olisivat saaneet houkutella tappamaan venäläisiä sotilaita, jos olisimme nähneet tilaisuuden, mutta ymmärrämme, että se ei ole pitkällä aikavälillä etumme mukaista. Vain muutaman venäläisen sotilaan tappaminen ei johda mihinkään sotilaalliseen menestykseen, mutta todennäköisesti delitimifioi kaikki siviilivastarintaan osallistuvat. Se vaikeuttaa venäläisten ystäviemme seisomista puolellamme ja Putinin on helpompi väittää, että olemme terroristeja. Mitä tulee väkivaltaan, Putinilla on kaikki kortit kädessään, joten paras mahdollisuutemme on pelata täysin erilaista peliä. Tavalliset venäläiset ovat oppineet pitämään ukrainalaisia ​​veljinä ja sisariaan, ja meidän tulee hyödyntää tätä mahdollisimman paljon. Jos venäläiset sotilaat pakotetaan tappamaan monia rauhallisia, rohkeasti vastustavia ukrainalaisia, miehityssotilaiden moraali heikkenee suuresti, karkoutuminen lisääntyy ja Venäjän oppositio vahvistuu. Tämä tavallisten venäläisten solidaarisuus on suurin valttikorttimme, eli meidän on tehtävä kaikkemme varmistaaksemme, ettei Putinin hallituksella ole mahdollisuutta muuttaa tätä käsitystä ukrainalaisista.

3. Levitämme tietoa väkivallattoman vastarinnan menetelmistä, erityisesti niistä, joita on käytetty menestyksekkäästi hyökkäysten ja miehitysten aikana. Niillä Ukrainan alueilla, jotka ovat jo Venäjän miehittämiä ja venäläisten miehityksen jatkuessa, haluaisimme itsemme ja muiden siviilien olevan valmiita jatkamaan taistelua. Miehitysvalta tarvitsee vakautta, rauhallisuutta ja yhteistyötä voidakseen suorittaa miehityksen mahdollisimman pienillä resursseilla. Väkivallaton vastarinta miehityksen aikana on yhteistyöstä kieltäytymistä kaikkien miehityksen osa-alueiden kanssa. Riippuen siitä, mitkä miehityksen osa-alueet ovat eniten halveksittuja, potentiaalisia mahdollisuuksia väkivallattomaan vastarintaan ovat lakot tehtaissa, rinnakkaisen koulujärjestelmän rakentaminen tai kieltäytyminen yhteistyöstä hallinnon kanssa. Jotkut väkivallattomat menetelmät koskevat monien ihmisten kokoamista näkyviin protesteihin, vaikka miehityksen aikana siihen voi liittyä suuri riski. Ei luultavasti ole niiden suurten mielenosoitusten aika, jotka leimasivat Ukrainan aiempia väkivallattomia vallankumouksia. Sen sijaan keskittyisimme hajautetumpiin ja vähemmän riskialttiisiin toimiin, kuten Venäjän propagandatapahtumien boikotointiin tai koordinoituihin kotonaolopäiviin, jotka voivat pysäyttää talouden. Mahdollisuudet ovat rajattomat, ja voimme saada inspiraatiota maista, jotka natsit miehittivät toisen maailmansodan aikana, Itä-Timorin itsenäisyystaistelusta tai muista nykyään miehitetyistä maista, kuten Länsi-Papua tai Länsi-Sahara. Se, että Ukrainan tilanne on ainutlaatuinen, ei estä meitä ottamasta oppia muilta.

4. Luomme yhteyden kansainvälisiin järjestöihin, kuten Peace Brigades International tai Nonviolent Peaceforce. Viimeisten 40 vuoden aikana tällaiset organisaatiot ovat oppineet, kuinka kansainväliset tarkkailijat voivat vaikuttaa merkittävästi paikallisiin ihmisoikeusaktivisteihin, jotka elävät uhattuna. Heidän kokemuksensa sellaisista maista kuin Guatemala, Kolumbia, Sudan, Palestiina ja Sri Lanka voidaan mahdollisesti kehittää Ukrainan olosuhteisiin sopivaksi. Toteutus saattaa viedä hetken, mutta pitkällä aikavälillä he voisivat organisoida ja lähettää venäläisiä siviilejä Ukrainaan "aseettomina henkivartijoina" osana kansainvälisiä ryhmiä. Putinin hallinnon on vaikeampi tehdä julmuuksia Ukrainan siviiliväestöä kohtaan, jos sen todistavat venäläiset siviilit tai jos todistajat ovat sellaisten maiden kansalaisia, jotka ylläpitävät ystävällisiä suhteita hänen hallintoon - esimerkiksi Kiinan, Serbian tai Venezuelan.